torstai 16. elokuuta 2012

Kokeile penkkejä ja pergolaa Fiskarsissa

Samuli Naamangan penkit.
Fiskarsissa voi kokeilla syyskuun loppuun saakka aikuispuolen kalusteopiskelijoiden toteuttamia tuotteita. Samuli Naamangan suunnittelemat penkit ja Linda Bergrothin pergola on sijoitettu Fiskarsin alueelle kaikkien vierailijoiden nautittavaksi.
  Tuotteet kuuluvat Fiskarsin Keidas ja kelluvat puutarhat -näyttelyyn, joka on osa Helsingin Designpääkaupunkivuoden 2012 ohjelmaa.
Tuotteet on valmistettu Petäjävedellä viime keväänä Sirpa Sergejeffin ohjaamien aikuisopiskelijoiden yhteisprojektina.
  - Projekti tarjosi mahdollisuuden nähdä, mikä on tämän hetken kansainvälisten huippumuotoilijoiden suunta, Sirpa kertoi.
Linda Bergrothin pergola.
  Aikuispuoli on tehnyt ennenkin yhteistyötä tunnettujen muotoilijoiden kanssa. Esimerkiksi Simo Heikkilä on pitkäaikainen yhteistyökumppani.
  - Jatkossa on tarkoitus hankkia lisää nimekkäitä suunnittelijoita esimerkiksi kesäisin pidettäviin workshopeihin. Tavoitteena on, että Petäjävedestä tulee paikka, jossa suunnittelijat ja käsityöläiset kohtaavat.
  Samuli Naamanka on kansainvälisesti tunnustettu sisustusarkkitehti ja teollinen muotoilija. Linda Bergroth valittiin vuoden 2012 nuoreksi muotoilijaksi.
  Onoman sivuilta löydät lisää tietoa Fiskarsin näyttelystä. Ja tästä voit tutustua Fiskarsin omaan tiedotteeseen.
  Kuvat: Sirpa Sergejeff

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti