perjantai 5. lokakuuta 2012

Essusta tuli asuste


Esiliinat esiintyvät.
 - Lähdin tekemään pelkkää esiliinaa mutta siitä tulikin asuste, Tiina Turunen hämmästeli omaa valmista tuotostaan.
  Vaatetuspuolen opiskelijat esittelivät perjantaina toisilleen valmiit esiliinat ja koko valmistusprosessin dokumentoivat portfoliot. Tuotteen valmistus -opintokokonaisuuteen kuuluva esiliinaprojekti sisälsi tuotteen suunnittelua, piirtämistä, kankaanpainantaa ja ompelua.
  - Tässä sai konkreettisen kuvan tuotteen valmistamisen kokonaisuudesta, Tiina mietti.
  Ideoinnissa ja suunnittelussa opiskelijoille annettiin vapaat kädet.
  - Haastavaa oli valita kaikista ideoista se lopullinen versio, Laura Lindeman sanoi.
  - Kankaan ja väriaineiden menekin arvioiminen oli vaikeaa, Tiina jatkoi.
  Valeria Wiik oli vaikuttunut yksinkertaiselta kuulostavan tehtävän monipuolisuudesta.
  - En olisi arvannut kuinka monia taitoja tällaisessa tuotteessa tarvitaan. Tehtävä yhdisti monen eri kurssin sisällöt yhdeksi projektiksi.
Esiliinoja odottaa tulevaisuus totisessa käytössä.
  - Ajattelin antaa lahjaksi. Itse olen katsellut tätä jo vähän liikaa Laura nauroi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti