torstai 11. lokakuuta 2012

Koskettelukirjat loppusuoralla

 

Pyykit koneeseen ja luukku kiinni.
Aikuisopiston artesaanien koskettelukirjaprojekti etenee hyvää vauhtia kohti julkaisupäivää. Suurin osa kirjojen sivuista on valmiina ja parhaillaan on menossa viimeistely ja kirjojen sitominen selattavaan kuntoon. Tavoitteena on, että kirjat olisivat luovutuskunnossa Celialle syysloman jälkeen, kouluttaja Satu Tammikari kertoi.
  Kirjojen tarinoiden suhteen ryhmä päätyi kirjoittamaan omat tarinansa sen sijaan, että aiheeksi olisi valittu valmis satu. Ryhmän yhteisenä tuotoksena syntyi kaksi tarinaa: Pikku pisaran matka sekä Saaran ja Sulon iloinen pyykkipäivä. 
  Pyykkipäivän tarina etenee vaatteiden pesusta vohveleiden syöntiin. Löytyypä kirjasta koululla testattu vohvelireseptikin. Pikku pisaran tarinassa puolestaan seurataan vesipisaran matkaa koskien ja pilvien kautta takaisin maahan. 


Pisarat liikkuvat lankoja pitkin.

Toiminnallisuutta sivuilla
Kirjat on suunniteltu eskari-ikäisille lukijoille. Näkövammaisten kirjaston Celian toiveisiin kuului, että tarinat olisivat opettavaisia ja auttaisivat hahmottamaan esimerkiksi mittasuhteita. Myös toiminnallisuus oli tärkeä osa kirjojen lukemistapahtumaa. Lähes jokaisella sivulla on tehtäviä, joita lukija voi tehdä. Esimerkiksi pyykkikoneeseen voi lastata tavaraa. Lukija saa myös tarkistaa, ovatko sukat samaa paria. Pisaraa voi liikutella pilvestä maahan.
  Kirjojen tekstisivujen päälle tullaan liimaamaan vaihdettavat pistekirjoitustekstit.
  Katso myös juttua projekti alkuvaiheesta.

 Kuvat ja teksti Mika Nykänen






 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti