torstai 15. marraskuuta 2012

Huopahattu päässä Reykjavikiin


Solveig ja Petäjävedellä
huovutettu hattu.

  - Kylmää ja märkää, kuin kotona Islannissa, Solveig Heimisdottir nauraa kun kysyn vaikutelmia Petäjävedeltä. Neljän viikon vaihtojakso Artesaanien 
luona alkaa olla ohi ja Solveig keräilee tavaroitaan koulun huovutustilassa. Vielä viimeiset huopapallot ja sitten takaisin Reykjavikiin.
  Petäjävedellä Solveig on pääasiassa osallistunut aikuisopiskelijoiden tekstiilipajoihin. Lähes kaikki tekstiiliin liittyvä tekeminen on ollut uutta.
  - Aivan aluksi pääsin värjäämään luonnonväreillä, sitten olen kutonut mattoa ja huovuttanut. Olen myös istunut luennolla, mutta se oli suomeksi enkä ymmärtänyt siitä mitään, Solveig nauraa.
  Erityisesti huovutus on ollut Solveigista mukavaa. Tuloksena siitä on muun muassa pari itse huovutettua hattua, joiden tyylisiä ei Islannista löydy. Solveig vie mukanaan myös suomalaista villaa, joka hänen mukaansa pehmeämpää kuin islantilainen. 
  Solveig opiskelee Hafnarfjordurin Teknisen opiston taide ja design -osastolla toista vuotta. Opinnoissa korostuu tuotesuunnittelu sekä taiteen ja muotoilun historia. Kahden vuoden opintojen jälkeen opiskelijat taitavat tuotesuunnitteluprosessin luonnoksista prototyyppien valmistukseen. Koulutus antaa valmiudet muotoilun jatko-opintoihin tai suoraan työelämään.
  - Opiskelu painottuu suunnitteluun. Työpajoissa tutustumme puuhun, metalliin ja saveen tavoitteena prototyyppien valmistus. Tekstiiliä me emme opiskele ollenkaan, Solveig kertoo.
  Solveig on siitä erikoinen taidealan opiskelija, että hänellä on yliopistotutkinto markkinoinnista ja kansainvälisestä liiketoiminnasta.
  - Ehkä tulevaisuudessa yhdistän nämä alat ja luon uran, jossa voin hyödyntää molempia, Solveig pohtii ja suuntaa kohti Islantia.
Teksti ja kuva Mika Nykänen
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti