perjantai 1. helmikuuta 2013

Surmansilmukoista koruja

Suvi Salmelan koru.
Hevosenhäntäsolmuja, surmansilmukoita, kylkiluusolmuja, silmusolmuja. Kaikkia näitä sisältää makramee, solmuihin ja silmukoihin perustuva punontatekniikka. Artesaanit pääsivät kokeilemaan arabialaista alkuperää olevaa makrameeta erikoistekniikoiden jaksolla tammikuussa ja tuloksena oli koristeellisia tuotteita koruista kauluksiiin.
  Toisen vuoden teksiiliopiskelija Suvi Salmelalle tekniikka oli uusi tuttavuus. 
  - Aloitimme tutustumalla erilaisiin näytteisiin. Mukana oli muun muassa käpypitsiä, kirjontaa, haarukkapitsiä ja makrameeta. Makrameessa kiinnosti sen välineettömyys, eli kaikki voidaan tehdä pelkillä käsillä, Suvi kertoo.
  Suvi teki lukuisan määrän kokeiluja ja päätyi lopulta valmistamaan kaulakorun, jonka pohjarunkona toimii juuttinaru. Päälle on kiedottu ja solmittu pellavanarua ja lankaa. Viimeisen silauksen antaa muovihelmet. 
  - Omaan työhön tuli ainakin silmusolmuja ja tasosolmuja sekä omia sovelluksia, Suvi laskeskelee. 
  Koru meni näytille Next step-messuille ja sen jälkeen Sepän myymälään Jyväskylään. 
  Jatkossa Suvia kiinnostaa yhdistää makrameeta huovutukseen. 
  - Makrameella voisi tehdä esimerkiksi erilaisia verkkoja tyynyyn, Suvi pohtii.
  Parhaillaan Suvia työllistää lähestyvä lopputyö. Ammattikorkeakoulussa graafista suunnittelua opiskellut Suvi haluaisi tehdä omia kuoseja kankaanpainannalla.  
 - Ja sitten työelämään, Suvi suunnittelee.

Teksti ja kuva Mika Nykänen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti