tiistai 4. helmikuuta 2014

Paikallinen on globaalia

Simo Heikkilä kertoi myös Pökkelö-
projektista, jossa valkoiset sukkahousut
maalattiin koivunrungon näköisiksi.
- Suomalainen luonto ja perinne. Ne ovat tärkeimmät innoittajani, Simo Heikkilä tiivisti omat vaikuttimensa kertoessaan artesaaneille urastaan kansainvälisenä muotoilijana ja muotoilun opettajana.
  Auditorio Miiluun kerääntynyt yleisö sai nauttia Heikkilän hersyvistä tarinoista, jotka avasivat näkymän yhden suomalaisen muotoilun viimeisten vuosikymmenien keskeisimmän tekijän tuotantoon. Otsikoksi Heikkilä on valinnut Back to local - takaisin paikallisuuteen, millä hän tarkoitti innoituksen etsimistä suunnittelijan omasta ympäristöstä ja perinteestä.
  Yhtenä esimerkkinä paikallisen perinteen hyödyntämisestä Heikkilä käytti suomalaista heinäseivästä, jonka rakennetta varioimalla Heikkilä kehitti modernin nojatuolin. Reikä ja tappi oli lähtökohtana teräsrakenteiselle tuolille, jonka ulkomuoto ei millään tavoin muistuttanut alkuperäistä lähdettään.
  Heikkilä kertoi tarkkailevansa vanhoja esineitä, joissa korostuu käytännöllisyys ja kestävyys. Esimerkiksi puuveneessä hankaimeksi asetettu oksan kainalo kestää kaarevan syyrakenteensa vuoksi loputtomiin. Mikä voisi olla nerokkaampaa ja tarkoituksenmukaisempaa muotoilua?
  Heikkilä kertasi uransa vaiheita eri projektien kautta. Yksi esimerkki muotoilun perusasioiden äärelle asettumisesta oli Aalto-yliopistossa Heikkilän vetämä kurssi, jossa kyselytutkimusten perusteella oli valikoitu 40 tärkeintä esinettä. Kärjessä tällä listalla oli patja. Heikkilä on myös suunnitellut ruokailuvälineillä ja astioilla varustetun keittiön, joka riittää tyydyttämään yhden ihmisen tarpeet.
  Nimenomaan tarpeiden mukainen muotoilu onkin Heikkilän sydäntä lähellä. Muotoilun tulisi aina lähteä ihmisen tarpeista ja käyttötarkoituksesta, ei siitä mitä ihmisille voitaisiin myydä.
  Heikkilä kertoi hylkivänsä tietokoneita suunnittelytyössään.
- Sadasta harakanvarpaasta, eli luonnoksesta, pari päätyy prototyypiksi ja yksi ehkä tuotantoon, Heikkilä kertoi suunnitteluprosessistaan.
Simo Heikkilän kotisivuille

Teksti ja kuva Mika Nykänen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti