perjantai 22. elokuuta 2014

Artesaanit Mäntän taideparatiisissa

Artesaanit saapuvat onnellisesti Mäntän kuvataideviikoille. 
Artesaanit latasivat itseensä rautaisannoksen nykytaidetta ja Suomen kultakauden merkkiteoksia syksyisellä, jo perinteeksi muodostuneella, kulttuurimatkalla. Tänä vuonna Mäntän kuvataideviikoille ja taidemuseo Göstaan suuntautuneessa retkueessa olivat mukana kaikki nuorisopuolen artesaaniopiskelijat.
  Ja mitä perillä odottikaan! Molemmat kohteet olivat niin täynnä mielenkiintoista nähtävää, että päivä ei riittänyt alkuunkaan tarjonnan läpikäymiseen. Sen verran tuhti oli taidekattaus, että nälkäkään ei pahemmin kurninut, vaikka matkassa oli vain kevyet retkibanaanit.
  Mäntän kuvataideviikkoihin tutustuimme näyttelykeskus Pekilossa, joka entisenä teollisuusrakennuksena oli jännittävä kokemus sinänsä. Neljässä eri kerroksessa oli huikea valikoima nykytaidetta veistoksista videoihin. Artesaaneja kiehtoivat erityisesti Outi Pieskin teokset sekä alakerran suurikokoiset Meri Peuran ja Pekka Jylhän veistokset. Myös Leena Kelan ja Kristina Junttilan Kahviland sai artesaanit kokeilemaan elämyksellistä taiteen kokemista.
  Lähtiessä tietenkin harmitti, että aika ei riittänyt pitempään tarkasteluun. Liian moni teos jäi pintapuolisen katsastuksen varaan. Kaiken kaikkiaan palvelusta ja tarjonnasta täytyy lausua Sakari Tervon mainiota videota siteeraten: 5/5.
  Taidemuseo Gösta itsessään oli näkemisen arvoinen. Juuri valmistunut puupaviljonki oli vaikuttava elämys niin ulkoa kuin sisältäkin. Opastetulla kierroksella tutustuimme mm. Akseli Gallen-Kallelan (jota Göstassa on todella paljon) ja Helene Schjerfbeckin tuotantoon. Uudella puolella odotti sitten Eija-Liisa Ahtilan uusin videoinstallaatio, Riiko Sakkisen MuNA-museo sekä Superpop-näyttely, joka esitteli sellaisia suuruuksia kuin Andy Warhol, Roy Lichtenstein, Jasper Johns ja Damien Hirst.
  Museotarjonnasta vaikuttuneina artesaanit suuntasivat vielä Mäntän kirkolle, joka oli Kaarina Kaikkosen muhkean tekstiili-installaation verhoilema. Sisältä löytyi Hannes Autereen puuveistokset, mikä kiinnosti ainakin puualalle suuntautuvia opiskelijoita.

Teksti ja kuva Mika Nykänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti