perjantai 29. elokuuta 2014

Ötökän elämää

Vilma ja Sonjan sirkka ateriallaan. 
Aloittavat artesaanit sukelsivat hyönteisen näkökulmaan ensimmäisessä ryhmätehtävässään. Tavoitteena oli rakentaa hyönteinen sekatekniikalla ja asettaa koko valmistusprosessi esille koulun tiloihin. Pienryhmät saivat käyttää kaikkia koulun tiloista löytyviä materiaaleja ja tekniikoita ötökkää valmistaessaan.
  Tehtävän teko aloitettiin tutustumalla surrealismiin ja hyönteisten rakenteeseen. Opiskelijat piirsivät höynteisiä ja tutkivat kuvia, joiden pohjalta ryhmä luonnosteli oman tuotoksensa. Luonnosten jälkeen ryhmä hajaantui eri puolille koulua tutustumaan pajoilta löytyviin materiaaleihin.
  Hyönteisen valmistuksessa ryhmä jakoi voimansa vahvuuksiensa mukaan. Tekstiili- ja vaatetusalalle suuntautuvat opiskelijat keskittyivät pehmeisiin materiaaleihin kun taas puusta ja metallista kiinnostuneet ottivat haltuun kovien pajojen työkaluja. Hyönteisistä löytyy niin huovutusta kuin hitsattuja osiakin.
  Vilma Salmi ja Sonja Liimatainen esittelivät oman herkullisen värikkään tuotoksensa, jonka lähtökohtana oli rukoilijasirkka. Artesaanit olivat halunneet rinnastaa söpöt värit vähemmän söpöön tilanteeseen.
  - Siinä naaraspuolinen sirkka syö teitysti urostaan, Vilma ja Sonja kertoivat teoksestaan, jonka yhtenä teemana oli lapsuuden loppu.
  Jokainen ryhmä kehitti ötökälleen tarinan, jossa kerrotaan hyönteisen elinpiiristä, ravinnosta ja suhteesta ihmisiin. Ryhmät myös tuottivat teoksistaan myös miellekartan sekä ideakortin, joka liittettiin näytteille asetettuun teokseen.

Teksti ja kuvat Mika Nykänen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti