torstai 25. syyskuuta 2014

Ope tekee läksyjä

Tästä piirroksesta alkaa Annin blogi.
- Halusin ymmärtää, miten opiskelijat kokevat tehtävät ja millaisia asioita heidän on käytävä läpi kamppaillessaan piirrostensa kanssa, artesaanien visuaalisten aineiden opettaja Anni Honkala perustelee päätöstään ryhtyä tekemään itse kaikki samat tehtävät, jotka hän antaa opiskelijoilleen.
  Anni haluaa rohkaista esimerkillään opiskelijoita työskentelemään ilman turhaa jännitystä.
  - Jos haluat piirtää, piirrä. Älä arvioi töitäsi. Käytä mitä tahansa kynää ja paperia, sillä ei ole merkitystä. Tärkeintä on piirtää, Anni pohtii.
  Anni näyttää kaikki omat piirroksensa tunnilla, mikä on herättänyt raikasta keskustelua.
  - Mielestäni on tärkeää näyttää opiskelijoille, että myös opettaja voi tehdä ns. virheitä, Anni sanoo. - Haluan näyttää opiskelijoille, että on ihan ok piirtää kuvia, jotka eivät ole täydellisiä.
  Anni hankki kaikille opiskelijoille luonnoslehtiöt, jotka kulkevat kätevästi mukana ja joissa kaikki piirrokset säilyvät tallessa.
  - Tavoitteena on tehdä piirtämisestä yhtä vaivatonta ja helposti lähestyttävää kuin valokuvaamisesta, Anni kertoo.
  Ja sen lisäksi, että Anni näyttää piirroksensa opiskelijoille tunnilla, hän julkaisee ne omassa Sketcher's Block -blogissaan. Postauksissaan Anni kertoo piirrosten taustalla olevista ajatuksista ja tarinoista sekä selostaa työskentelytapaansa. Blogi on myös ohjaamisen väline.
  - Toivottavasti opiskelijat lukevat pohdintoja ja innostuvat tätä kautta ajattelemaan omaa piirtämistään, Anni sanoo. - Blogista opiskelijat oppivat myös alan englanninkielistä sanastoa.
  Anni sai kimmokkeen tarkistaa työskentelytapojaan luettuaan Veronica Lawlorin kirjan One Drawing a Day, jossa Lawlor antaa erilaisia tehtäviä jokaiselle päivälle.
  - Olen aina pitänyt itseäni vain kohtuullisena piirtäjänä mutta halusin kehittyä. Näillä harjoituksilla löydän ehkä oman taiteellisen potentiaalini, Anni kertoo.
Annin blogiin pääset tästä.

Teksi Mika Nykänen, kuva Anni Honkala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti