maanantai 5. lokakuuta 2015

Suojeluslintu vei yleisön sydämen

Suojeluslintu tähyää maailmaa voittoisasti
koivun oksalta.
Meiju Kilpeläisen, Matias Saarmanin, Jatta Skyttenin ja Vilja Virtakaisen Suojeluslintu-teos vei ykkössijan perjantaina Valo Virtaa -tapahtumassa järjestetyssä yleisöäänestyksessä. Koivun ympärille pyrstönsä kietonut ja korkealta oksalta maailmaa tähyävä sininen fantasialintu vei yleisön sydämen kierrätysaiheisella teemallaan. Voittajille on luvassa koulutuspäällikkö Helena Kunnaksen luovuttama erikoispalkinto maineen ja kunnian lisäksi.
  Erittäin niukasti ja hyväksi kakkoseksi sijoittui Tuuli Halmesaaren, Reetta Hytösen, Sanna-Mari Keräsen ja Krista Paanasen Haamulinnut, jossa pitkäkaulaiset linnut hoivaavat maailmanrauhaa symboloivaa maapalloa. Sarita Harjusen, Carola Häkkisen, Helena Rapun, Akseli Saarenkedon ja Essi Turtian Kahlittu kauneus, jonka luurankomainen olemus sai yleisön hyrisemään mielihyvästä pronssisijan arvoisesti.
  Äänestys oli tasainen ja kaikki teokset saivat kannattajia monisatapäisestä yleisöstä. Siitäkin huolimatta, että pimeydessä äänestäminen oli yllättävän vaikeaa, ääniä annettiin 215. Tämän lisäksi tekijät saivat runsaasti suoraa ja positiivista palautetta katsojilta.
  Toivottavasti tästä tapahtumasta tulee perinne artesaanien vuoteen.
  Katso kaikki teokset Facebook-sivultamme.
Teksti ja kuva Mika Nykänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti